New Yorkin kaltaisessa kaupungissa ravintolatarjonnan katsastaminen on kiehtovaa ja täysin loputon projekti. Ravintoloita on tuhansia ja hintahaitari puoli-ilmaisesta käsittämättömän tyyriiseen. Nälkää ei siis tarvitse matkan aikana nähdä. Muutamia asioita on hyvä muistaa ulkona syödessä - ei ainoastaan Nykissä vaan myös muualla USA:ssa.
Juomaraha. Juomarahan jättäminen eli tippaaminen on olennainen osa amerikkalaista ravintolakulttuuria. Tarjoilijoiden tuntipalkka ei ole mitenkään mainittava ja työnantaja luottaa osan heidän palkastaan tulevan asiakkaiden jättämistä tipeistä. Tästä johtuen tarjoilijat ovat useimmiten hyvinkin palvelualttiita ja ystävällisiä.
Yleisesti ottaen normaali tippimäärä on 15%-20% laskun summasta. Hyvästä palvelusta New Yorkissa helppo nyrkkisääntö on katsoa kuitista veron määrä (8,25%), tuplata se ja pyöristää hieman ylöspäin. Pienemmän tipin jättäminen on automaattisesti viesti siitä, että palvelussa on ollut parantamisen varaa. Tippaamatta jättämistä pidetään äärimmäisen junttimaisena käytöksenä, jos palvelussa ei ole ollut moittimista. Tippi voidaan jättää joko pöytään tai merkitä kuittiin samalla, kun sen allekirjoittaaa. Kuitissa on erikseen rivi tipille ja sen jälkeen kokonaissummalle, jotka ynnätään itse ja kirjoitetaan ravintolaan jätettävään kuittiin.
Suuremmille seurueille (usein 6 henkilö tai enemmän) tippi lisätään monissa ravintoloissa suoraan laskuun.
Valittaminen. Jos ruoka ei vastaa laadultaan odotuksia, on siitä luvallista valittaa tarjoilijalle. Paikalliset ovat usein hyvinkin hanakoita lähettämään lautaset takaisin keittiöön ja vaatimaan vastinetta rahoilleen, joten tarjoilijat ovat käytäntöön tottuneet. Johtuen yllämainitusta tippikulttuurista tarjoilijat usein yrittävät tehdä parhaansa pitääkseen asiakkaat tyytyväisinä, joten jos ruoassa on jokin vialla, kannattaa siitä huomauttaa. Huomauttaminen kannattaa ajoittaa aikaan ennen kuin annoksen on syönyt, eikä suomalaisittain nöyrästi, anteeksipyydellen lopuksi lautasen ollessa jo tyhjä ja tarjoilijan kysellessä maistuiko ruoka. Amerikkalaisissa ravintoloissa on normaalia, että tarjoilija käy pöydässä tarkistamassa parikin kertaa ruokailun aikana, että asiakas on tyytyväinen. Jos huomauttamisen aihetta on, kannattaa se tehdä silloin.
Juomat. Suuressa osassa ravintoloissa alkoholittomien juomien santsaus on ilmaista (free re-fills). Tätä tulee ikävä suomalaisissa ravintoloissa. Tarjoilija yleensä kysyy automaattisesti, haluaako asiakas lisää juotavaa, mutta sitä voi itse myös pyytää. Jos santsi ei ole ilmainen, tarjoilijan pitäisi kertoa siitä asiakkaalle ennen uuden juoman tuomista.
Pihvien kypsyydet. Lihansyöjät löytävät New Yorkista paljon pihvivaihtoehtoja ja kypsyydet ovat hieman tarkemmat kuin Suomessa. Meillä yleisesti tilataan pihvi joko mediumina tai kypsänä, mutta USA:ssa käytetään hieman laajempaa skaalaa: rare, medium rare, medium, medium well, well done. Kaikkein lähimpänä suomalaista mediumia, jossa liha on mukavan punaista keskellä on useimmiten medium rare. On myös hyvä pitää mielessä, että ravintoloiden ja dinereiden hampurilaisten pihvit paistetaan usein medium-kypsyyteen. Jos puoliraaka jauheliha ei innosta, kannattaa muistaa pyytää hampurilainen well done.
Varaukset. New Yorkissa suosituimmat ravintolat täyttyvät klo 19 jälkeen etenkin Times Squaren ympäristössä. Jos haluaa varmistaa pöydän jostain tietystä ravintolasta kannattaa varaus tehdä etukäteen. Toinen aalto nälkäisiä etsii ruokaa teattereiden näytösten loputtua klo 22 ja 23:n välillä, jolloin Broadwayn theater districtin läheisyydessä voi olla hankalaa löytää tilaa auki olevista ravintoloista.
Diner vs ravintola. Diner on perusamerikkalainen syöttölä, joka ovat auki suuren osan päivästä (jotkut 24/7) ja tarjoavat niin aamiaista, lounasta kuin päivällistäkin. Dinerit ovat useimmiten halvempi vaihtoehto ja ruokalistat hyvin laajoja, vähän-jotain-kaikille -periaatteella. Lasku maksetaan monissa paikoissa itse kassalla ja juomaraha jätetään pöytään. Ruoan laadusta voi olla montaa mieltä, mutta maalaisjärkikin sanoo, että jos listalla on 300 annosta, niitä kaikkia tuskin tehdään tuoreista raaka-aineista alusta alkaen paikan päällä. Dinereilla on kuitenkin oma vankkumaton paikkansa New Yorkilaisessa ravintolaskenessä ja itse suosin niitä aamupalalla ja myöhään iltaisin, kun muihin ravintoloihin on tunnin jono.
Annosten jakaminen. On hyvinkin normaalia, että ravintoloissa kaksi henkilöä jakaa annoksen keskenään - useimmiten joko alku- tai jälkiruoan. Samaa käytäntöä voi kokeilla myös pääruokaan, jos tietää ravintolan annoskoon olevan suuri. Menussa saattaa olla kohta annoksen jakamisesta (esim $2 lisämaksu Carnegie Delissä), mutta eipä ole koskaan tullut vastaan ravintolaa, jossa pääruoan jakaminen kahden kesken olisi kielletty. Tämä on hyvä keino syödä ulkona pienemmälläkin budjetilla. Kun ravintolat valitsee oikein, ei takuulla jää nälkä.
Lasku. Laskutus tuoaan yleensä koko pöydälle yhteisesti ja laskujen erikseen pyytämiseen suhtaudutaan joskus hyvinkin nihkeästi. Yhden laskun voi kuitenkin jakaa esimerkiksi useammalla kortilla maksettavaksi, joka puoliksi (split) tai tarjoilijalle voi kertoa tarkemmin, paljonko miltäkin kortilta veloitetaan. Sanomattakin varmaan selvää, että tällöin pyöristetään dollareihin eikä takerruta sentteihin. Esimerkiksi laskua kahteen jaettaessa on helpoin sanoa esimerkiksi että "amount X on this card and the rest on this one". Molemmat saavat oman kuitin allekirjoitettavaksi ja myös tipin määrän voi kumpikin määritellä itse.
Mukaan ottaminen. Jos lautaselle jää ruokaa, on tyypillistä ottaa se mukaansa pienessä laatikossa. Jos käytössä on matkan aikana jääkaappi ja mikro, voi ruokabudjetti olla hyvinkin siedettävä, jos tietää mistä ravintolasta saa annoksia, joista riittää myös seuraavan päivän lounaaksi.
Kahvi. Jos käyttää kahvin kanssa maitoa ja nimenomaan maitoa, pitää sitä usein muistaa pyytää erikseen. Monet ravintolat tarjoilevat kahvin half&half:in kanssa, joka on sananmukaisesti puolet maitoa ja puolet kermaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti