Koko blogin sisältö ja julkaisemattomia vinkkejä nyt myös kätevänä e-kirjana! Tilaa omasi täältä

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Taksit

New Yorkin keltaiset taksit ovat ikoniasemassa ja yksi ensimmäisiä asioita, joita katukuvaan ajatellaan. Tämä ei ole lainkaan liioiteltuja, takseja liikkuu kaupungilla paljon ja ne ovat ahkerassa käytössä.

TV-sarjoista ja elokuvista tuttu hailing a cab -käytäntö on monelle teoriassa tuttu ja New Yorkissa sitä pääsee kokeilemaan ihan käytännössä. Taksin ottaminen lennosta on suhteellisen yksinkertaista ja oikeastaan ainoa vaihtoehto, sillä varsinaisia taksitolppia on harvassa.

Jokaisen taksin katolla on taksin numero (vastaa suomalaisen taksin keltaista valoa). Taksin ollessa vapaa, numero katolla on valaistu. Taksin tarpeessa olevan tulee asettua kadunreunaan tai -kulmaan sellaiseen paikkaan, josta taksi hänet näkee ja johon taksi voi pysähtyä. Vapaa taksi pysäytetään nostamalla käsi viistosti ilmaan. TV:stä tutut "taxi!" -huudot tuskin kuuluvat liikenteen melskeessä ja kaikenlainen huitominen on suhteellisen turhaa - kuskit ymmärtävät ylösnostetun käden tarkoittavan, että tarvitset kyytiä.

Kadunpuolta vaihtamalla voi taktikoida kohdalleen enemmän vapaita takseja (esim Times Squarea kohti menevät taksit ovat todennäköisemmin vapaita kuin sieltä tulevat taksit). Jos samalla kadulla seisoo joku muu jo huitomassa taksia itselleen, on kohteliasta valita paikka hieman kauempaa hänen takaansa, jotta et ole tarkoituksella kilpailemassa hänen kanssaan ensimmäisestä vapaasta taksista.

Taksi voi ottaa kyytiin maksimissaan neljä matkustajaa. Tilatakseja on liikenteessä suhteellisen vähän, joten sellainen pitänee jostain erikseen tilata. Lähtöhinta on $2.50 ja sen jälkeen $0.40 per viidesosamaili (eli n. 300 metriä, tai n. 4 kadunväliä, blockia) tai $0.40 per minuutti ruuhkassa. Kaikkien taksien pitäisi hyväksyä korttimaksuja, mutta ainakin muutama vuosi sitten tilanne oli vielä se, että tämä ei käytännössä toteutunut. Korttimaksumahdollisuus kannattaa tarkistaa ennen autoon nousua tai sitten varautua maksamaan käteisellä.

Taksi ei voi koskaan kieltäytyä viemästä sinua määränpäähääsi, vaikka se olisi Manhattanin ulkopuolella Brooklynissä, Bronxissa tai Queensissa. Jokaisessa taksissa tulee ollanäkyvillä kuljettajan virallinen henkilökortti, josta ilmenee myös kuljettajan ID-numero. Jos kyydin kanssa on ongelmia, kannattaa tämä ID-numero kirjoittaa ylös ja olla tarvittaessa yhteydessä Taxi & Limousine Commission:iin (TLC), jonka tavoittaa paikallisilla puhelimilla numerosta 311.

2 kommenttia:

  1. Aijon käyttää taksia kun menen elokuussa nyciin ekaa kertaa joten riittääkö jos annan kuljettajalle lapun missä on osoite ja kannattaako hintaa kysyä etukäteen? Mikä on suurinpiirtein normaalihinta JFK:ltä central parkiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hintaa ei välttämättä tarvitse kysellä etukäteen ja kyllä sen lapun pitäisi riittää. Lukaisepa tämä postaus noiden JFK:ltä kulkemisen hintojen osalta: http://newyorkvinkit.blogspot.com/2012/01/new-yorkiin-saapuminen.html

      Poista