Koko blogin sisältö ja julkaisemattomia vinkkejä nyt myös kätevänä e-kirjana! Tilaa omasi täältä

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Baja Fresh Mexican Grill

Baja Fresh on Kaliforniasta peräisin oleva meksikolaista pikaruokaa tarjoileva ketju, jolla on Manhattanilla kaksi raintolaa. Tuoreus on avainsana verrattaessa esimerkiksi samanhenkiseen Taco Belliin (joka myöskin ihan kokeilemisen arvoinen paikka) ja annokset vievät isommankin nälän. Kaikki ruoka valmistetaan paikan päällä ja kuten ketjun nettisivuillakin luvataan, mikroaaltouunia tai pakastinta ei ole lähimaillakaan. Annoksiin kuuluu melkein vakiona guacamole, pico de gallo ja sour cream lisukkeina.

Baja Fresh ei ole välttämättä kevyimmästä päästä, mutta eipä sitä koko aikaa matkoilla kannata kaloreita laskeskella. Oma suosikki on chicken quesadilla, jossa on yleensä aivan infernaalinen määrä juusto, mutta myös burritot ovat maininnan arvoisia.


Jos meksilainen ruoka ei ole ennalta tuttua, kannattaa katsastaa seuraava sanasto:

Burrito: Täytetty ja valmiiksi kääritty tortilla, jossa täytteenä lihaa ja/tai kalaa, kasviksia, riisiä, papuja ja lisukkeita. Vähemmän ruokaisissa versioissa on riisi ja pavut jätetty pois, mutta perusburritokseen ne kuuluvat. Baja Freshissa Baja Burritossa ei ole riisiä eikä papuja ja Burrito Ultimossa ei ole papuja

Fajita: Tortilla ja täytteet, sisältö käytännössä sama kuin burritossa mutta kokoamisen ilo on jätetty asiakkaalle

Quesadilla: Venätortillojen välissä sulatettua juustoa ja lisäksi lihaa ja/tai kasviksia

Taco: Pehmeässä tai rapeassa maissikuoressa täytteinä lihaa ja/tai kasviksia

Taquita: Friteerattu, täytetty, kääritty maissitortilla

Nachos: Tortillasipsejä, joiden päällä lihaa, lisukkeita ja sulatettua juustoa

Guacamole: Avokadosalsa

Pico de gallo: Tomaatista, sipulista ja korianterista koostuva salsa

Sour cream: Ranskankermaa tai creme fraichea muistuttava maitotuote


Lisätietoa ja menua voi vakoilla osoitteesta bajafresh.com Ravintoloiden sijainnit Manhattanilla:

465 Lexington Ave
New York, NY 10017

1441 Broadway
New York, NY 10018



View Larger Map

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Katutaiteilijat

Katutaiteilijat ovat varsin yleinen näky New Yorkin kaduilla ja etenkin paikoilla, jossa liikkuu paljon turisteja. Metroasemilla voi usein nauttia/kärsiä musiikkiesityksistä. Osa asemilla soittamista yhtyestä on kaupungin toimesta sinne hommattu ja heille varattu tietty paikka (esim 42nd St/Times Squarella), ja näiden artistien musiikkia jää mielellään kyllä kuuntelemaan pidemmäksikin aikaa. Ehdoton suosikkini on rumpali, joka rumpujen sijaan käyttää muoviämpäreitä. Hänet tunnetaan nimellä Peter Rabbit ja on kierrellyt muuallakin esittelemässä taitojaan, mutta New Yorkistakin hänet voi vielä silloin tällöin bongata.

Tanssiesitykset, erityisesti breakdance ovat taiteenlaji, johon törmää myös usein niin kaduilla, metroasemilla kuin jopa metroissakin. Tanssipoppoita kiertää metrovaunujen sisätiloissa viihdyttämässä matkustajia ja hyvin luonnistuu tangoilla kieppuminen ja pienessä tilassa käytävälläkin tanssiminen. Todella monet näistä katutanssijoista ovat mielettömän lahjakkaita ja siksi ainakin itse pysähdyn seuraamaan aina hetkeksi, jos kadulla jotain tanssinoloista liikehdintää näkyy. Joku yleensä kerää katsojilta vapaaehtoisia lahjoituksia sankoon tai muuhun astiaan ja dollarin tai kahden antaminen on kohteliasta, kun ämpäri omalle kohdalle osuu.

Sekä Times Squarella että Union Squarella moni maalari ja piirtäjä yrittää tienata lisätuloja myymällä turisteille taidettaan. Spray-maalarit ja karikatyyripiirtäjät lienevät tavallisin näky. Heidän kanssaan kannattaa sinä mielessä olla varovainen, että hinnoittelu saattaa olla hyvinkin harhaanjohtava. Esimerkiksi karikatyyripiirtäjät mainostavat itse kuvalle $5 hintaa, mutta unohtavat usein mainita, että suojaava kehys kuvaan maksaa $20. Itse olin sen verran ikävä ihminen, että maksoin ainoastaan ensiksi sovitun $5 kuvasta ja jätin kehyksen ostamatta, kun pikkuveli matkamuistoksi piirroksen itsestään halusi. Hyvin se säilyi kotiin asti ilman suojaavaa kehystä, vaikka hiilellä tehty olikin. Näiden taiteilijoiden taitotaso on hyvinkin vaihteleva, eivätkä esillä olevat esimerkit yleensä ole kyseisen taiteilijan kynästä laisinkaan.


Kaduilla kannattaa siis pitää silmät ja korvat auki, täysin ilmaista ja korkeatasoista viihdykettä on tarjolla paljon. Samaisesta syystä oma aikataulukin kannattaa pitää sen verran löysänä, että on aikaa jäädä pällistelemään tätäkin tarjontaa.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Applebee's


Applebee's on perheystävällinen ketjuravintola, jossa on mahdollista saada ihan passelia ruokaa ja selvitä silti suhteellisen pienellä laskulla. Useimmissa sijainneissa on tarjolla 2 for $20 -tarjous. Tarjous on tarkoitettu kahdelle hengelle, siihen sisältyy yksi alkuruoka jaettavaksi sekä molemmille oma pääruoka. Alkuruoat ovat sen verran isoja, että jaetustakin annoksesta riittää mainiosti. Tarjolla on myös erikseen ruokalistaan merkittyjä kevyempiä annoksia, jos haluaa matkan aikana vähän katsella, kuinka paljon kaloreita suuhunsa laittaa.

Aterian kruunaavat jälkiruoat, joista ainakin triple chocolate meltdown on taattu sokerikooman aiheuttaja.

Ainakin 42. kadulla Times Squarella on helposti löytyvä sijainti. Ruokalistaa ja lisätietoja voi katsella osoitteesta applebees.com



View Larger Map