Koko blogin sisältö ja julkaisemattomia vinkkejä nyt myös kätevänä e-kirjana! Tilaa omasi täältä

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Target

Suuret ketjutavaratalot ovat eräänlainen amerikkalaisuuden symboli ja esimerkiksi Walmart on nimi, jonka moni täälläkin tunnistaa. Manhattanilla ei Walmartia ole (lähin taitaa olla New Jerseyn puolella), mutta hieman yli vuosi sitten avattiin Harlemiin Target. Targetista löytyy saman katon alta vaatteet, elintarvikkeet, elektroniikkaa - vähän samaan tapaan kuin meidän paikallisista Prismoista ja Citymarketeista - myymäläpinta-alaa on vain enemmän, valikoima laajempi ja hinnat halvemmat.
Itse käyn Targetista etsimässä yleensä tavallisia käyttövaatteita, urheiluvaatteita ja arkikenkiä. Myös CD-osasto on tutustumisen arvoinen ja elintarvikkeiden tutkimiseen saa kulutettua aikaa, jos alkaa ihmetellä paikallisia erikoisuuksia.

Harlemin Target on hieman syrjässä ja aikaa kannattaa siis varata reilusti, jos sinne asti lähtee shoppailemaan. Lähimmäksi pääsee 6-metrolla 116. St pysäkille.


View Larger Map

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Washington Square Diner / The Cage katukoripallokenttä

Washington Square Diner on 24 tuntia auki oleva perinteinen diner ravintola. Mihin aikaan päivästä tahansa voi nälkäinen kadunkulkija kävellä sisään aamiaiselle, lounaalle, kahville, oluelle, välipalalle tai päivälliselle. Hinnat ovat suhteellisen huokeat ja ruokalista niin laaja, että kaikille löytyy jotain syötävää. Gourmeta ei kannata odottaa, vaan perusdiner-tyylistä simppeliä lohturuokaa.

Diner sijaitsee West 4th Streetilla Greenwich Villagessa. Ohi mennessään voi pysähtyä West 4th Streetin kulmaan katselemaan New Yorkin ehkä suosituinta (ja korkeatasoisinta) katukoripalloa. Legendaarinen The Cage koripallokenttä on kooltaan pieni ja peli fyysistä, koska esimerkiksi sivurajasääntöjä ei ole. Nimi tulee aidoista, jotka saavat kentän näyttämään häkiltä keskellä kaupunkia. Kenttä houkuttelee taitavia amatöörejä pelaamaan ja myös moni ammattilainen on käynyt siellä taitojaan näyttämässä. Kenen tahansa pallonpomputtelijan ei kannata lähteä itseään pelikentälle telomaan, mutta sivusta peliä on hauska seurata, jos koripallo yhtään kiinnostaa.


View Larger Map

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Elokuva-, TV- ja julkkisbongailua

New York on varsinainen kultakaivos niille, jotka haluavat nähdä elokuvista ja TV-sarjoista tuttuja paikkoja. Rahalla saa ostettua esimerkiksi ohjatun bussikierroksen eri sijainteihin, mutta myös omatoimisesti voi bongailua harrastaa selvittämällä hieman etukäteen, mitä haluaa nähdä ja missä kyseinen paikka sijaitsee. Muun muassa Movie Locations Guide -sivulle on kerätty yhteen karttaan monta Manhattanilta löytyvää tuttua kuvauspaikkaa, jonne varmasti löytää ilman opastakin.


Erään sitcomin ystäville hyvinkin tuttu rakennus Greenwich Villagesse Grove ja Bedford katujen kulmassa.

Julkkisbongailu on taasen New Yorkissa on helpohko harrastaa ihan vahingossakin. Myönnän itse olevani siinä suunnattoman huono, koska katson niin vähän TV:tä ja elokuvia, etten koskaan tunnista ketään - tai sitten tunnistan kasvot, mutta nimestä ei tietoakaan. Manhattanilla kuitenkin kuvataan jatkuvasti jotakin sarjaa tai elokuvaa ja useat julkkikset ovat myös asettuneet kaupunkiin asumaan, joten arkiset kohtaamiset ovat hyvinkin mahdollisia.

Broadway vetää myös puoleensa nimekkäitä näyttelijöitä ja heitä näkee usein musikaaleissa ja näytelmissä esiintymässä. Harjaantuneet Broadway-kävijät tietävät, että näyttelijät poistuvat teatterista näytöksen jälkeen Stage Door -ovesta, joka on yleensä pienen matkan päässä pääsisäänkäynnistä. Yleensä kyseinen ovi on kuitenkin helposti tunnistettavissa, koska se aidataan valmiiksi ja vartija patsastelee oven edessä. On kuitenkin sallittua jäädä aitojen ulkopuolelle odottelemaan, että näyttelijät poistuvat teatterista ja monet keräävätkin nimikirjoitukset suoraan käsiohjelmaan (Playbill, jaetaan ilmaiseksi näytökseen lipun ostaneille). Itse olen näytösten jälkeen tällä taktiikalla tavannut T.R. Knightin (Greyn Anatomia), David Hyde Piercen (Frasier) sekä Patrick Stewartin (mm. Star Trek). Osa näyttelijöistä jakaa nimmareitaan ainoastaan edellämainittuihin Playbill-lehtisiin (tämä esimerkiksi siksi, ettei jonossa olisi monta henkilöä hakemassa nimmareita valokuviin, jotka vain myydään eteenpäin eBayssa) mutta kuvattavaksi yleensä suostutaan mielellään.

Antoisaa bongailua itse kullekin, raportoikaa toki havainnoistanne!

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Union Square

Union Square on ehdottomasti yksi omia lempipaikkojani Manhattanilla. Majoitun usein jossain lähistöllä, koska sijainti on sen verran keskeinen, että kaikkialle pääsee helposti, mutta huomattavasti rauhallisempi kuin esimerkiksi Times Squaren ympäristö.

Union Squarelta löytyy myös tori (linkki aukioloaikoihin), jossa lähialueen viljelijät myyvät tuoreita vihanneksia, hedelmiä, marjoja ja leivonnaisia. Monesti olen itse kojuista ostellut vähän sitä sun tätä ja koonnut aamupalatarpeet, jotka olen sitten viereisessä puistossa nauttinut.

Union Square Park on viihtyisä ja siisti. Niin kuin muissakin Manhattanin puistoissa, penkkejä, pöytiä ja tuoleja on puistovieraiden käytössä. Puiston alueella toimii ilmainen Wi-Fi yhteys ainakin kohtalaisesti

Union Square vetää puoleensa myös katutaiteilijoita sekä iltaisin skeittareita, joten menoa ja katseltavaa riittää. Ympärillä on paljon tutustumisen arvoisia liikkeitä - suuri Whole Foods luomuruokakauppa, Best Buy -elektroniikkaliike, Barnes&Noble -kirjakauppa sekä monta vaate- ja kenkäliikettä (mm. DSW Designer Shoe Warehouse ja Century 21). Alueella on paljon ravintoloita sekä pikaruokaketjuja (Taco Bell, Wendy's, Dunkin Donuts, Starbucks ja Jamba Juice löytyvät kaikki lähistöltä), joten nälkäkin on helppo taltuttaa.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Small talk

Palaanpa ajatuksissa takaisin ala-asteen kolmannelle luokalle ja ensimmäisillä englannin tunneille. Yksi ensimmäisiä keskusteluja, joka opittiin, meni suurin piirtein näin:

-Hello, how are you?
-I'm fine, thank you. How are you?
-I'm fine, thank you.

Tätä vatvottiin luokassa kyllästymiseen asti. En silloin vielä ymmärtänyt tämän dialogin yleisyyttä ja opin kantapään kautta vasta ensimmäisellä matkallani Nykiin, kun ruokakaupan myyjä yllättäen kysäisi minulta, mitä kuuluu. Pohdin hetken, luuliko hän minua joksikin tuntemakseen henkilöksi, joten lopputulos oli vaivautunut hiljaisuus minun osaltani. Lopulta sopersin epäluuloisen vastauksen "Fine...Hello?" Ei siis mennyt ihan putkeen. Noloa. Tämän jälkeen tajusin, että se kolmannella luokalla opittu keskustelumalli on oikeasti käytössä arjessa myös ventovieraiden ihmisten kesken. Ketään ei oikeasti kiinnosta, mitä toiselle kuuluu, mutta sitä kysytään kohteliaisuuden vuoksi. Siksi myös kohteliaasti vastataan aina, että hyvää kuuluu, vaikkei se olisi ollenkaan totta, ja tiedustellaan myös toisen kuulumisia.

Kohteliaisuudesta puheen ollen, kaksi tärkeää sanontaa, jotka pitäisi kommunikoinnissa muistaa ovat "please" ja "excuse me". Suomenkielestä ei löydy sanalle "please" varsinaista vastinetta, joten sen käyttö unohtuu helposti. Se on kuitenkin taikasana, joka pitäisi yrittää muistaa pusertaa lauseen loppuun aina, kun pyytää jotain. Excuse me on sanonta, jota viljellään myös paljon ja se tulee onneksi helpommin, kun suomeksikin osaamme sanoa anteeksi silloin, kun jollain tavalla häiritsemme jotakuta. Sitä kuitenkin kuulee Nykissä vielä enemmän ja itsekin on pitänyt opetella, että aina kun esimerkiksi hipaisee henkilöä häntä ohitettaessa vaikka kaupan hyllyjen välissä, on kohteliasta sanoa excuse me. Tähän sanontaan ei välttämättä tarvitse reagoida, mutta sana "sure" toimii vastauksena useissa tilanteissa ja antaa kohteliaamman kuvan kuin vaikeneminen.

Amerikkalaiset ovat ylipäätään mielestäni paljon avoimempia ja puheliaampia kuin suomalaiset. Aksentin perusteella sinulta saatetaan tiedustella, mistä olet kotoisin ja keskustelu saattaa jatkua siitä vaikka mihin aiheeseen. Small talkin ylläpitäminen ei välttämättä ole meille suomalaisille se kaikkein vahvin osaamisen alue, mutta kannattaa ainakin yrittää. Muissa osavaltioissa newyorkilaisia pidetään usein epäkohteliaina ja töykeinä ja olen muualla monesti saanut osakseni suurta kummeksuntaa, kun olen kertonut, kuinka kohteliailta he tuntuvat. Toki poikkeuksiakin tavallisissakin kaduntallaajissa on ja sitruunan nielleitä asiakaspalvelijoita löytyy myös New Yorkista, mutta oma kokemukseni newyorkilaisista on ollut valtaosin hyvin positiivinen. Paikalliset ovat tottuneet turisteihin, ja ainoita kertoja, jolloin itse olen saanut ärtyneitä katseita tai tuhahduksia, on ollut kun olen itse hölmönä pysähtynyt keskelle kiireistä katua tutkimaan karttaa. Turistina on kuitenkin hyvä muistaa ja kunnioittaa sitä, ettei kyseessä ole rantalomakohde, vaan paikka, jossa ihmiset asuvat ja käyvät töissä.

Vähän aiheen vierestä nyt mentiin, mutta joka tapauksessa. Eipä kai muuta, kuin small talkia opettelemaan. Pikku hiljaa siihen tottuu ja saatat jopa huomata kyseleväsi kassatädin kuulumisia ennen kuin hän ehtii kysellä niitä sinulta.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Coney Island (päivämatka)


Coney Island sijaitsee Brooklynin eteläosassa ja on mainio päivämatkakohde. Coney Islandilla on pitkä rantaviiva ja Atlanttiin voi pulahtaa uimaan (nautinnollisempaa ehkä kesällä kuin talvella). Rannalla on WC rakennus, jota voi tarvittaessa käyttää myös vaatteiden vaihtoon. Rantaviivaa seuraa puinen boardwalk, jonka varrella on ruokakojuja. Kojuista voi ostaa perinteisiä boardwalk-herkkuja, kuten hodareita ja corn dogeja. Corn dog on amerikkalaisten rakastama välipala, joka on käytännössä taikinaan dipattu ja sen jälkeen uppopaistettu nakkimakkara.
Boardwalk


Jos rasvaa tihkuva corn dog ei innosta, suosittelen käymään Nathan's Famous -nimisessä hot dog ravintolassa. Ketjun ensimmäinen ja alkuperäinen liike sijaitsee pienen matkan päässä rantaviivasta, mutta kannattaa ehdottomasti alkuperäisyyden vuoksi vierailla mieluummin siellä kuin pienemmässä kojussa, joka löytyy boardwalkilta. Luonnollisesti hodarit ovat pääasiallinen myyntiartikkeli ja niitä saa sekä taviksina että höystettynä perinteisillä lisäkkeillä. Cheese dog on hot dog, johon on lisätty juustokastiketta. Chili dog ei nimestä huolimattaan ole tulinen, vaan chilillä viitataan jauhelihapapukastikkeeseen, jota nautitaan etenkin eteläisemmissä osavaltioissa ihan sellaisenaan tai esimerkiksi ranskalaisten päällä (mysteerinen chili fries annos ei siis myöskään ole tulinen). Chili cheese dog yhdistää nämä kaksi lisuketta. Ketsupin ja/tai sinapin saa itse lisätä maustepöydän ääressä.
Nathan's Famous

Coney Islandilla on myös kaksi huvipuistoa, jotka kylläkin toimivat sulassa sovussa samalla alueella: Luna Park ja Deno's Wonder Wheel Amusement Park. Deno's on enemmän pienille lapsille suunnattu, kun taas Luna Parkissa on astetta suuremmat laitteet ja erillinen Scream Zone hurjapäisimmille. Luna Parkista löytyy myös mahtava tuttavuus nimeltään Cyclone. Kyseessä on puinen vuorisorata, joka tarjoaa yllättävän hurjan kyydin. Huvipuistoalueella voi ostaa unlimited ride -passin, mutta esimerkiksi Cyclonen voi käydä testailemassa kahdeksan dollarin hintaan. Ehdottomasti suosittelen kokeilemaan, jos jyrkät dropit ja melkein sadan kilometrin tuntivauhti ei pelota. Aukio-oloajat kannattaa tarkistaa huvipuistojen nettisivuilta. Varsinainen sesonki alkaa vasta toukokuun loppupuolella, mutta viikonloppuisin puistot ovat auki jo huhtikuussa.

Coney Islandin rannan läheisyydessä on myös The New York Aquarium, joka on tutustumisen arvoinen paikka kaloista ynnä muista vedessä elävistä pitäville.

Coney Islandille pääsee kätevästi D, F, Q ja N-metroilla, Manhattanilta matka kestää noin tunnin ja pois hypätään päätepysäkille (Coney Island/Stillwell Av). Aquariumissa kävijät voivat F- tai Q-metrosta jäädä pysäkkiä aiemmin pois (West 8 St/NY Aquarium). Lisää voi käydä katselemassa osoitteessa http://www.coneyisland.com/tourism.shtml

Kartta Coney Islandin alueesta, josta voi lähemmäksi zoomaamalla bongailla sekä huvipuistot että Nathan's Famous ravintolan:

View Larger Map

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Dylan's Candy Bar


Jos karkkihammasta kolottaa, kannattaa suunnata Uppear East Siden suuntaan ja etsiä Dylan's Candy Bar. Ralph Laurenin tyttären omistama karkkikauppa on itsessään jo nähtävyys ja karkkia löytyy joka lähtöön. Valikoimassa on perinteiset viinikumit, kovat karkit ja suklaat, mutta myöskin hieman erikoisempia namituttavuuksia, joita voi ostella vaikka tuliaisiksi Suomeen. Uskaliaimmat voivat ostaa omakseen pekoninmakuista suklaata.

Lisää voi selailla osoitteessa dylanscandybar.com


View Larger Map

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Ruokakaupat

Yllättävää kyllä, Manhattaniltakin löytyy ihan perinteisiä, rehellisiä supermarketteja ja ruokakauppoja. Juomia ja säilykkeitä toki saa ostettua myös pienistä deli-myymälöistä, mutta jos haluaa hieman halvempia hintoja ja harrastaa elintarvikebongausta, kannattaa etsiä käsiinsä joku seuraavista ruokakaupoista:

Whole Foods Market - orgaaniseen ja luomuruokaan erikoistunut kauppa. Mm. Union Squaren tuntumassa loistava sijainti.

Gristedes - Normi ruokakauppa, vastaa meidän perus K-markettia

Food Emporium - Hyvä valikoima, muutama hyvä sijainti

Key Food - Manhattanin sijainnit hieman sivussa sieltä, missä turistina normaalisti pyörii, mutta kannattaa poiketa, jos tielle osuu.

Dean & Deluca - gourmet-ruokakauppa, paras vertailukohde ehkä Stockmann Deli.

Muutama muu, joissa itse en ole käynyt: Trader Joe's, Fairway Market, D'Agostino's Supermarkets Inc


Ruokakaupat eivät Manhattanilla ole mitenkään hirveän suuria verrattuna esikaupunkialueiden hypermarketteihin, mutta ajavat asiansa siltä osin, mitä nyt lomalla voi elintarvikkeita tarvita. Itse mielelläni käyn ruokakaupassa ihan vain ihmettelemässä paikallista tarjontaa ja kadehtimassa esimerkiksi He-Vi-osastojen tarjontaa. Hedelmistä puheen ollen, jos niitä esimerkiksi välipalaksi ostaa, vaakoja on useimmiten turha etsiä, vaan myyjät punnitsevat ja hinnoittavat ostokset kassalla. Myyjä myös pakkaa ostokset valmiiksi "muovikasseihin". Verrattuna suomalaisiin muovikasseihin, näiden amerikkalaisten rimpuloiden kestävyys on nolla - niitä kertyy siis ihan perusostoksillakin MONTA, koska tuotteita ei voi muutamaa enempää pakata yhteen kassiin. Joskus olen osan ostoksista pakannut omaan reppuuni ja saanut osakseni kummastelevia katseita, kun ei myyjän palvelu ja muovikassit kelpaa.