Koko blogin sisältö ja julkaisemattomia vinkkejä nyt myös kätevänä e-kirjana! Tilaa omasi täältä

torstai 2. helmikuuta 2012

Cold Stone Creamery

Näillä pakkaslukemila on hyvä siirtää ajatukset jäätelöön. Suomalaiset ovat jo jonkin aikaa saaneet tutustua yhteen suosituimmista amerikkalaisista jäätelöistä - Ben & Jerry's. B&Jtä löytyy New Yorkistakin - sekä kadulta että kaupan pakasteosastolta - mutta omaksi suosikiksi on noussut ehdottomasti Cold Stone.


Cold Stone nimi tulee kylmästä marmoritasosta, jonka päällä jäätelöannokset kootaan sekoittamalla mitä erilaisempia sattumia jäätelön sekaan. Valikoimista löytyy valmiita annoksia (Signature Creations) tai sitten voi koota oman mieluisansa (Custom Creations). Tällöin valitaan ensin jäätelömaku, jonka voi ostaa sellaisenaan (plain) kupissa tai vohvelissa tai sitten valita halutessaan mukaan sekoitettavia aineita (mix-in) niin paljon, kuin tarpeelliseksi katsoo. Annokset myydään kolmessa koossa (like it, love it, need it), joista suurin on jo sitä luokkaa, ettei välttämättä yksi ihminen jaksa sellaista edes tuhota.

Jäätelömauista voi pyytää ennen ostopäätöstä pienen maistiaisen, jos ei osaa muuten päättää, mitä haluaa. Tippiä annettaessa työntekijät usein kajauttavat eräänlaisen kiitoslaulun. Liikkeessä ei ole kovin paljoa tilaa jäädä jäätelöään nauttimaan, mutta esimerkiksi Bryant Park on muutaman korttelin päässä, jonne ainakin kesällä on mukava suunnata jäätelön kera. Cold Stone löytyy Times Squarelta 42. kadulta seitsemännen ja kahdeksannen avenuen välistä. Muita sijainteja voi etsiä Cold Stonen nettisivuilta


Kuvassa Cotton Candy ja Oreo -jäätelömaut

Suosittelen suureen makean nälkään Founders Favorite -annosta. Mukavia uusia makututtavuuksia ovat olleet ainakin Sweet Cream, Cotton Candy ja Lemon Poppyseed.


View Larger Map

2 kommenttia:

  1. Eli mitenkä tuol sit kuuluu tilata toi annos ? oon vähän hämillään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos esimerkiksi haluaa valita valmiin annoksen, vaikka nyt pienimmän koon tuota Founder's Favorite -nimistä, niin silloin tilattaisiin esimerkiksi "can I have a like it size Founder's Favorite, please". Myymälässä on menuvalikoima seinällä, jossa nuo valmiit annokset ja mitä ne pitävät sisällään on esiteltyinä.

      Jos rakennat itse oman annoksen, tilaat jäätelömaun ja kerrot, mitä haluat siihen lisäksi. Nämä lisät ovat nimeltään mix-ins ja ne ovat rivissä purkeissa tilaustiskillä, jotta voit tehdä valintasi ennen tilausta. Tällöin voisi tilata esimerkiksi "can I have a love it size cchocolate and mix in caramel" tai "can I have a like it size mint and mix in oreo cookies and chocolate chips". Hinta nousee sitä mukaan, kun noita mix inejä lisää. Jos haluaa pelkän jäätelön, pyydetään se esim "can I have a love it size strawberry plain, no mix ins".

      Poista