Small talk

Palaanpa ajatuksissa takaisin ala-asteen kolmannelle luokalle ja ensimmäisillä englannin tunneille. Yksi ensimmäisiä keskusteluja, joka opittiin, meni suurin piirtein näin:

-Hello, how are you?
-I'm fine, thank you. How are you?
-I'm fine, thank you.

Tätä vatvottiin luokassa kyllästymiseen asti. En silloin vielä ymmärtänyt tämän dialogin yleisyyttä ja opin kantapään kautta vasta ensimmäisellä matkallani Nykiin, kun ruokakaupan myyjä yllättäen kysäisi minulta, mitä kuuluu. Pohdin hetken, luuliko hän minua joksikin tuntemakseen henkilöksi, joten lopputulos oli vaivautunut hiljaisuus minun osaltani. Lopulta sopersin epäluuloisen vastauksen "Fine...Hello?" Ei siis mennyt ihan putkeen. Noloa. Tämän jälkeen tajusin, että se kolmannella luokalla opittu keskustelumalli on oikeasti käytössä arjessa myös ventovieraiden ihmisten kesken. Ketään ei oikeasti kiinnosta, mitä toiselle kuuluu, mutta sitä kysytään kohteliaisuuden vuoksi. Siksi myös kohteliaasti vastataan aina, että hyvää kuuluu, vaikkei se olisi ollenkaan totta, ja tiedustellaan myös toisen kuulumisia.

Kohteliaisuudesta puheen ollen, kaksi tärkeää sanontaa, jotka pitäisi kommunikoinnissa muistaa ovat "please" ja "excuse me". Suomenkielestä ei löydy sanalle "please" varsinaista vastinetta, joten sen käyttö unohtuu helposti. Se on kuitenkin taikasana, joka pitäisi yrittää muistaa pusertaa lauseen loppuun aina, kun pyytää jotain. Excuse me on sanonta, jota viljellään myös paljon ja se tulee onneksi helpommin, kun suomeksikin osaamme sanoa anteeksi silloin, kun jollain tavalla häiritsemme jotakuta. Sitä kuitenkin kuulee Nykissä vielä enemmän ja itsekin on pitänyt opetella, että aina kun esimerkiksi hipaisee henkilöä häntä ohitettaessa vaikka kaupan hyllyjen välissä, on kohteliasta sanoa excuse me. Tähän sanontaan ei välttämättä tarvitse reagoida, mutta sana "sure" toimii vastauksena useissa tilanteissa ja antaa kohteliaamman kuvan kuin vaikeneminen.

Amerikkalaiset ovat ylipäätään mielestäni paljon avoimempia ja puheliaampia kuin suomalaiset. Aksentin perusteella sinulta saatetaan tiedustella, mistä olet kotoisin ja keskustelu saattaa jatkua siitä vaikka mihin aiheeseen. Small talkin ylläpitäminen ei välttämättä ole meille suomalaisille se kaikkein vahvin osaamisen alue, mutta kannattaa ainakin yrittää. Muissa osavaltioissa newyorkilaisia pidetään usein epäkohteliaina ja töykeinä ja olen muualla monesti saanut osakseni suurta kummeksuntaa, kun olen kertonut, kuinka kohteliailta he tuntuvat. Toki poikkeuksiakin tavallisissakin kaduntallaajissa on ja sitruunan nielleitä asiakaspalvelijoita löytyy myös New Yorkista, mutta oma kokemukseni newyorkilaisista on ollut valtaosin hyvin positiivinen. Paikalliset ovat tottuneet turisteihin, ja ainoita kertoja, jolloin itse olen saanut ärtyneitä katseita tai tuhahduksia, on ollut kun olen itse hölmönä pysähtynyt keskelle kiireistä katua tutkimaan karttaa. Turistina on kuitenkin hyvä muistaa ja kunnioittaa sitä, ettei kyseessä ole rantalomakohde, vaan paikka, jossa ihmiset asuvat ja käyvät töissä.

Vähän aiheen vierestä nyt mentiin, mutta joka tapauksessa. Eipä kai muuta, kuin small talkia opettelemaan. Pikku hiljaa siihen tottuu ja saatat jopa huomata kyseleväsi kassatädin kuulumisia ennen kuin hän ehtii kysellä niitä sinulta.