Koko blogin sisältö ja julkaisemattomia vinkkejä nyt myös kätevänä e-kirjana! Tilaa omasi täältä

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Dallas BBQ

Dallas BBQ on kokeilemisen arvoinen ravintola etenkin budjettimatkaajille. Alle $20 saa jo kepeästi alku- sekä pääruoan mutta todennäköisesti vain toisen jaksaa syödä. Alkuruoka-annokset riittävät usein kahdelle henkilölle, joka kertoo jo ehkä jotain myös pääruokien annoskoosta. Dallas BBQ ei ehkä ole kaikkein autenttisin BBQ-paikka, mutta ruoka on hyvää. Jälkiruokia ei ole tarjolla, mutta Times Squaren sijainnissa melkein naapurissa on onneksi Cold Stone, josta voi napata jäätelön jälkkäriksi, jos vatsassa on vielä tilaa.

Times Squaren Dallas BBQ on suuri ja tilava ravintola, joten jonotusaikaa harvemmin on, toisin kuin moniin muhin New Yorkin ravintoloihin. Tämä tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että melutaso on kiireisinä aikoina sen mukainen. Muitakin sijainteja löytyy muutamia, mutta Times Square taitaa olla keskeisimmällä paikalla. Muistelisin, että Dallas BBQ on myös ainoa ravintola, johon olen törmännyt, jossa ei ole käytössä ns. free refill -politiikka, eli limulasia ei täytetä uudestaan ilman erilliskorvausta. Sisäänkäynnin luona on myös erillinen take out -tiski, josta voi tilata annoksen mukaansa ja nauttia sen vaikka picnic-tyyliin lähellä sijaitsevassa Bryant Parkissa.

Suosittelen Sticky Wingsejä (mukaan saa pyytämällä myös blue cheese dipin, joka on wingsien kanssa loistava), Chicken caesar -salaattia, brisket sandwichia ja perinteistä cheese burgeria.

Lisää voi katsella osoitteesta http://www.dallasbbq.com.


View Larger Map

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti