Koko blogin sisältö ja julkaisemattomia vinkkejä nyt myös kätevänä e-kirjana! Tilaa omasi täältä

torstai 6. syyskuuta 2012

Best Buy



Best Buy on suuri elektroniikkaa myyvä ketju. Liikkeistä löytyy yleensä myös hyvä valikoima CD- ja DVD-levyjä. Suuria laitteita kukaan tuskin lähtee kotiin kantamaan, ja muutenkin elektroniikkaa shoppaillessa on hyvä muistaa, että laitteen käyttämä jännite ja virtalähde on erilainen kuin Euroopassa. Pienelektroniikkaa ja lisätarvikkeita kannattaa kuitenkin käydä katsastamassa, hinnat ovat usein halvemmat kuin Suomessa.

Best Buy:ssa kannattaa tarkistaa ainakin puhelin-, kamera- ja musiikkisoitinosastot, jos kaipaa jonkinlaisia lisävarusteita, kuten suojia, laukkuja tmv. Myös kuulokkeet ja sykemittarit saattavat irrota halvemmalla ja esimerkiksi GPS-laitteet USA:n ja Kanadan kartoilla ovat usein ihan järkevän hintaisia, jos aikoo autolla matkustella. E-kirjojen lukulaite on myös yksi varteenotettava ostos, sillä Best Buy myy myös Amazon.comin omaa laitetta nimeltä Kindle sekä Barnes & Noble -kirjakauppaketjun laitetta nimeltä Nook. Ihan perusmallinen Kindle on ainakin itselläni ollut kovassa käytössä ja voin kyseistä laitetta suositella.

Best Buy -liikkeitä löytyy Manhattanilta useita, sijainteja voi tutkia tarkemmin kartasta:
View Larger Map

1 kommentti:

  1. Tämä nyt ei varsinaisesti liity tähän, mutta oon miettyny aika kauan, että mistä toi logo oli niin tuttu mutta nyt selvis että se sitten on tommonen liikeketju. =)) kiitos taas päivityksestä

    VastaaPoista