Koko blogin sisältö ja julkaisemattomia vinkkejä nyt myös kätevänä e-kirjana! Tilaa omasi täältä

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Paragon Sports

Urheiluvaatteet ja -varusteet kannattaa lisätä New Yorkissa ostoslistalle, jos niille on käyttöä ja tarvetta. Vaikka tekniset kuteet edelleen hintavia ovatkin, jäävät ne silti halvemmiksi kuin Suomessa myytävät.

Paragon Sports on ehkä New Yorkin suurin ja kattavin urheilutarvikeliike. Lajeja on laidasta laitaan ja tavara on laadukasta. Henkilökunta saattaa olla jopa liiankin avuliasta, sillä he saavat myymistään tuotteista myyntiprovisiota ja laittavat mielellään provisiotarransa kiinni tuotteisiin, jotka olet ostamassa. Ajoittain ärsyttävän innokkuuden lisäksi henkilökunta on kuitenkin myös hyvin asiantuntevaa.

Paragonin sulkemisaika on paljon aiemmin kuin New Yorkin kaupoissa normaalista, maanantaista perjantaihin kauppa on auki 20.30 asti, lauantaisin 20 ja sunnuntaisin vain klo 19 asti. Paragonin sijainti Union Squaren kulmilla on loistava ja hyvien kulkuyhteyksien varrelta mistäpäin Manhattania tahansa.



View Larger Map

tiistai 9. joulukuuta 2014

päivämatka: Philadelphia

Jos aikaa on riittävästi ja intoa nähdä myös muita kaupunkeja, Philadelphia on yksi oivallinen päivämatkakohde.

New Yorkissa operoi muutama niin sanottu halpabussiyhtiö. Megabus ja Bolt Bus molemmat liikennöivät Philadelphiaan päivittäin ja kohtuullisen halvoilla hinnoilla. Itse olen kahdesta käyttänyt Bolt Busia ja todennut sen olevan hintalaatusuhteeltaan ihan passeli vaihtoehto parin tunnin matkalle.

Lippu Philadelphiaan Bolt Busin kyydissä voi irrota jopa $8 hintaan ja paluukyyti samoin, joten sen puolesta reissu on halpa. Liput on luokiteltu A, B ja C kategorioihin, joista A-lipun ostaneet saavat nousta bussiin ensin, sitten B-lipun ostaneet ja viimeiseksi C-lipun ostaneet. Toisin sanoen A-lipulla saa valita parhaat paikat, mutta muuten lipuilla ei ole muuta eroa kuin hinta ja varausajankohta.

Bolt Busin Philadelphian lähtöpysäkki on W 33rd Streetillä 11th & 12th Avenuen kulmassa. Kadunvarressa on merkki, mihin Bolt Busin on määrä pysähtyä. Bussi ei ole kummallakaan matkustuskerrallani ajoissa lähdössä, vaan ennemminkin puoli tuntia myöhässä, joten kovin tiukkaa saapumisaikataulua Philadelphiaan ei kannata itselleen järjestää. Päätepysäkiksi kannattaa valita JFK & N. 30th St, joka on Philadelphian rautatieasema takana kohtuullisen kävelymatkan päässä keskustasta.

Philadelphiaan saavuttua kannattaa ensin suunnata kohta rautatieasemaa ja sen läpi ja jatkaa matkaa yli Schuylkill joen ylitse kohti Market Streetia. Marketia pitkin pääsee kävelemään aina Historic Disctrictiin asti, joka on amerikkalaisen historian keskiössä ja näyttelee suurta osaa mm. itsenäisyysjulistuksen kanssa. Philadelphian kohteisiin voi kukin tutustua ja suunnitella päiväreittinsä sen mukaan, mutta tässä muutamia tärppejä, jotka omaan Philadelphia-vierailuun kuuluivat:


JFK Plaza ja Love Park (N. 15th & 16th Streetin ja Arch St & John F Kennedy Blvd:n välissä)
Tunnetun LOVE -maamerkin koti. Joulunaikaan myös ulkoilmatori, jossa myynnissä käsitöitä ja pientä syötävää.

Reading Terminal Market (12th Street, Filbert St. ja Arch St. välissä)
Kauppahalli, jonne on hyvä pysähtyä lounaalle. Suosittelen Dinic's kojua, josta saa loistavia sandwicheja (esimerkiksi Adam Richmanin America's Best Sandwich -voittaja : roast pork with sharp provolone cheese and broccoli rabe).

Hard Rock Cafe (Market Street)

Perinteitä kunnioittaen täältä irtoaa ainakin matkamuistopaita pienen pienestä Rock Shopista.

The Gallery at East Market
Ostoskeskus Market St. varrella.

ROSS - Dress For Less (701 Market Street #1)
Sama ajatus kuin New Yorkin Century 21 -kaupassa, mutta ROSSista olen löytänyt enemmän sopivia vaatteita ja hitusen halvemmalla.

Independence Visitor Center
Itsenäisyysjulistukseen liittyvää materiaalia ja matkamuistomyymälä

Liberty Bell
Historiallinen Liberty Bell löytyy Independence Visitor Centeria vastapäätä olevasta puistosta. Ilmaisnähtävyys. Muihin Historic District -kohteisiin pitää lunastaa pääsylippu.



The Franklin Fountain (116 Market Street)
50-luvun tunnelmaa huokuva jäätelöbaari Market Streetin päässä.

Philly Cheese Steak
Perinteinen Philadelphia pikaruoka, joita saa suurin piirtein jokaisesta ravintolasta ja kiskasta. Jokaisella paikallisella on oma suosikkipaikkansa, josta saa sen ainoan, oikein alkuperäisen cheesesteakin. Käytännössä kyseessä on siis vehnäsämpylä, jonka väliin paistetaan ohueksi nuijittua naudanlihaa sekä juustoa - yleensä Wiz-merkkisen juustokastikkeen muodossa (joka on nähnyt yhtä paljon juustoa kuin Pirkan cheddar dippi). Kannattaa kuitenkin rohkeasti kokeilla alkuperäistä ja lähteä sen jälkeen vasta muokkaamaan. Täydellisyyteen pyrkivät voivat etsiä googlesta ohjeet, miten cheesesteak tilataan paikalliseen tapaan, jos ei halua erottua turistiksi. Omani hain pienestä lähiöraflasta nimeltä Ishkabibble's (337 South Street), joka on ilmeisesti myös paikallisten suosiossa. Jos ei jaksa kauempaa lähteä cheesesteakia metsästämään, myös Reading Terminal Marketista niitä on tarjolla.
South Street

torstai 6. marraskuuta 2014

Dinosaur BBQ

Dinosaur BBQ on pienen matkan päässä ydinkeskustasta Harlemissa, mutta mielestäni tarjoaa Manhattanin parasta BBQ-antia. Ravintola on lähtöisin Syracuse, New Yorkista ja alkuperäinen Dinosaur BBQ on ollut esillä mm. Adam Richmanin vetämässä Man vs. Food -ohjelmassa. Matka Harlemiin taittuu 1-metrolla 125th St asemalle, josta on lyhyt kävelymatka.

BBQ-ravintolasta kun on kyse, kannattaa varautua syömään lihaa ja syömään paljon. Suosittelen kokeilemaan sampler -lautasia, joissa on vähän kaikenlaista. Erityisesti Tres Hombres (tai pienempi versio Tres Ninos) jäi mieleen hyvänä kokonaisuutena, lautaselta löytyi possua kolmessa eri muodossa ja kaksi vapaavalintaista lisuketta. Lisukkeista omaksi suosikiksi nousi bataattimuusi. Annosten hinta vaihtelee n. $15-25 välillä, mutta esimerkiksi 4-6 hengelle riittävän sampler kattauksen saa alle $70.

Tres Ninos





View Larger Map

lauantai 13. syyskuuta 2014

Budjetti

Minulta usein kysellään, paljonko matka New Yorkiin maksaa ja minkälainen budjetti kannattaa matkalla lähtiessä olla. Tähän kysymykseen on hirveän vaikea antaa mitään yleispätevää vastausta, mutta muutaman ajatuksen voin omien kokemusten perusteella heittää. Äkkilähtö rantalomakohteeseen on varmasti halvempi vaihtoehto, mutta jos pystyy ja osaa laittaa rahaa säästöön, ei New Yorkin matka ole minkäänlainen mahdottomuus.

Suurimmat yksittäiset menoerät ovat lento ja majoitus. Ainoa suora lento Suomesta New Yorkiin on Finnairin ja American Airlines yhteistyössä liikennöimä reitti. Lennon hinta on useimmiten n. 600-700 euroa, halvimmillaan olen maksanut n. 400 euroa. Välilaskullisia lentoja saa hieman halvemmalla, mutta itse en ole vielä kertaakaan nonstop lennon mukavuudesta luopunut. Kannattaa myös huomioida, että ylimääräinen matkalaukku voi olla huomattava kustannuserä (lentokentällä maksettuna taisi olla Finnairilla jopa 80 euroa). Jos tiedät jo etukäteen ostavasi toisen matkalaukun New Yorkista, kannattaa ylimääräinen laukku ostaa ja maksaa ennakkoon. Laukun voi maksaa vain toiseen suuntaan ja muistaakseni ennakkoon maksettuna Finnair perii siitä 40 euroa, joten säästö on huima. Suosittelen myös matkalaukkuvaakaa, ettei käy painorajojen kanssa hassusti.

Majoituksesta on ollut juttua jo aiemmin. Jos hotelliin mielii yöksi, kannattaa varautua siihen, että kustannus on vähintään n. 80 euroa yöltä. Jos paljon halvemmalla toivoo majoittuvansa, pitää olla valmis luopumaan mukavuuksista, esimerkiksi omasta WC:stä ja suihkusta. Toinen tinkimisen paikka on sijainti, sillä majoitus kauempana on halvempaa. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä matkustamiseen kuluva aika ja varmistaa, että majoituksen lähellä on jokin asema tai pysäkki, josta julkinen liikenne kulkee sujuvasti. Esimerkiksi Brooklynin puolelta Manhattanille siirtyminen kestää yleensä 30-40 minuuttia. Halvimmillaan olen majoittunut n. 60 eurolla yö guesthousessa, jossa käytävällä jaettu suihku ja WC.

Syömiseen varattavan budjetin määrään vaikuttaa tietenkin se, kuinka paljon haluaa ruokailla ravintoloissa. Kadut ovat täynnä pikaruokaloita ja delejä, joista saa suhteellisen edullisesti burgereita, leipiä, pizzaa ja muuta pientä purtavaa. Ravintolassa annoshinta on luonnollisesti korkeampi ja syödessä tulee aina jättää tippiä, joka nostaa aina aterian hintaa. Jos aikoo pärjätä pika- ja katuruokavaihtoehdoilla, parikymmentä euroa pitäisi riittää päivää kohden. Huikeita makuelämyksiä ei välttämättä tule koettua, mutta ruokailu tällä tyylillä on suhteellisen halpaa ja säästää aikaa myös kaupungin kiertelyyn. Itse olen useimmiten liikkellä n. 50 euron päiväruokabudjetilla, jolla useimmiten syö tukevan aamiaisen tai brunssin joko delissä tai dinerissa, päiväkahvin Starbucksissa sekä päivällisen keskihintaisessa ravintolassa. Jos ruokarahaa polttelee taskussa yllinkyllin, monissa fine dining -ravintoloissa saa menusta maksaa useamman sata dollaria.

Lento, majoitus ja ruoka ovat oletettavasti välttämättömät menot, joihin pitää varautua. Yllämainitut luvut eivät tietenkään ole ehdottomia totuuksia vaan omia arvioitani, joiden avulla voi matkabudjettia lähteä hahmottelemaan sen mukaan, kauanko aikoo reissussa olla. Ostoksiin voi saada rahaa palamaan varmaan ihan niin paljon kuin sitä on tuhlattavana, joten suosittelen erillistä shoppailubudjettia, ettei käy niin, että viimeisinä päivinä ei ole varaa syödä muuta kuin myslipatukoita. Nyrkkisääntönä itselleni olen kuitenkin pitänyt sitä, että New Yorkiin ei lähdetä pihistelemään tai senttejä laskemaan. Muuttaisin mieluummin matkani ajankohtaa myöhemmäksi ja säästäisin enemmän, jos minua arvelluttaisi budjettini riittävyys.

torstai 14. elokuuta 2014

Päivämatka: Six Flags Great Adventure

Heti kärkeen sanottakoon muutama yleinen asia amerikkalaisista huvipuistoista. En ole vielä törmännyt yhteenkään suurempaan huvipuistoon, jonka alueelle pääsisi ilman täysihintaista pääsylippua. Toisin sanoen, jokaisen mukana olijan on maksettava sama pääsylippu, aikoi käyttää laitteita tai ei. Särkänniemihän kokeili tätä mallia huonolla menestyksellä, joten se ei selkeästi meitä suomalaisia miellytä ja ymmärrän kyllä hyvin miksi. Tähän pitää kuitenkin taipua, jos mielii esimerkiksi Six Flagsissa käydä pyörimässä.

Näkymä parkkipaikalta

Six Flags on huvipuistoketju. Six Flags Great Adventure -puisto sijaitsee New Jerseyn puolella Jacksonissa. NJ Transit 308 -bussilinja liikennöi suoraan New Yorkin Port Authority Bus Terminalista. Linjan aikataulu löytyy osoitteesta http://www.njtransit.com/pdf/bus/T0308.pdf ja edestakaisen matkan hinta on n. $25. Tällä hetkellä lipun hinta on aikuiselta $65.99 ja lapsilta $39.99 (lapsilipulla pääsee sisään, jos pituutta on alle 54 tuumaa eli n. 137 cm). Kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat eivät tarvitse lippua.

Puistoon saapuessa suoritetaan turvatarkastus, jossa tarkistetaan laukun sisältö ja kävellään metallinpaljastimen läpi. Alueella ei saa tuoda omia ruokia tai juomia. Huvipuiston alueella on käytössä myös eräänlainen pukukoodi. Uima-asuissa ei saa liikkua kuin vesipuiston alueella ja päällä ei saa olla vaatteitta, joissa on loukkaavia tai törkeitä tekstejä tai kuvia (kuvittelisin, että tähän kategoriaan kuuluvat esimerkiksi kirosanat, keskisormet ja muut vastaavat). Puiston alueella ei myöskään saa olla ilman paitaa tai jalkineita.

Suurimmassa osassa suuria vuoristoratoja ei ole mahdollista jättää tavaroita säilytykseen, joten ne kannattaa suosiolla jättää säilytyslokeroihin, joita voi päivän ajaksi vuokrata. Tämä tuotti pientä päänvaivaa, kun olin yksin liikkeellä halusin kuitenkin pitää varmuuden vuoksi puhelimen mukana koko ajan, eikä vaatetuksessani sattunut olemaan yhtäkään suljettavaa taskua. Taitelinkin kännykkä farkkujen taskussa vuoristoratojen kieputuksessa ja toivoin, ettei se pääse luiskahtamaan ja putoamaan.

Puistoalue on suuri ja siirtymisiin menee aikaa. Kun puisto alkaa täyttyi iltapäivällä äärimmilleen, kasvavat myös jonot. Aamupäivä sujui oman vierailuni aikana mukavasti ja laitteisiin pääsi puolen tunnin jonotuksella, mutta iltapäivällä jonot alkoivat kasvaa 2-3 tunnin mittaisiksi. Joka päivä on myynnissa rajoitettu määrä Flash Pass -lippuja, joilla saa vyötärölle kiinnitettävän vempaimen mukaansa. Flash Passeja on eritasoisia, mutta perusajatus oli, että halvemmalla tasolla sait varata ajan, jolloin pääset johonkin tiettyyn laitteeseen ja kalliimmalla versiolla pääset milloin vain jonon ohi suositumpiin laitteisiin. Itse jonoissa kärvisteltyäni suosittelesinkin melkein sijoittamaan Flash Passiin, jos aikoo ottaa huvipuistosta kaiken irti.

Six Flagsissa kannattaa ehdottomasti ainakin katsastaa Kingda Ka, joka on Pohjois-Amerikan korkein ja nopein vuoristorata. Vauhtia on yli 200km/h, kun laite syöksyy ylöspäin 90 asteen kulmassa. Toinen kokeilemisen arvoinen laite on El Toro, joka on puisten vuoristoratojen aatelistoa. Linnanmäen vuoristorata on melko kesy verrattuna El Toroon, jonka jyrkät dropit ja yli 110 km tuntinopeus saattavat muistojen lisäksi jättää myös mustelmia, sen verran brutaalia meno välillä on.

308 bussilla pääsee siis kätevästi edestakaisin, ainakin teoriassa. Itselleni vierailustani kehkeytyikin nimeen sopivasti isompikin seikkailu. Puistoon pääsy oli helppoa, bussi toi suuren hiekkakentän laidalle, johon oli valmiiksi merkitty myös takaisinlähtö pysäkit. Sen verran minulla on kokemusta paikallisen bussiliikenteen toimivuudesta, etten ihan satavarmasti uskalla siihen koskaan luottaa ja siksi pohdinkin heti, miten käy huvipuiston sulkemisaikaan, jos kaikki halukkaat eivät mahdukaan bussiin. Päätin jo ennakkoon siis lähteä hyvissä ajoin ennen sulkemisaikaa. Päätöstä helpotti se, että satuin puistoon Halloweenin aikaan, ja käynnissä oli illan kestävä Fright Night -tapahtuma, jonka tarkoitus oli lähinnä pelotella puiston asikkaita puolikuolleeksi. En ole tätä pelon tunteen mielekkyyttä koskaan oikein sisäistänyt ja luikin karkuun, kun ensimmäiset zombiet ja viikatemiehet ilmestyivät pimeydestä kuljeskelemaan pitkin puistoa.

Tähtäsin pysäkille hypätäkseni bussiin 308, jonka oli siis määrä ajaa suoraan Port Authorityyn. Aikataulun mukaista bussia ei tietenkään koskaan näkynyt. Ei myöskään seuraavaa. Turhauduin istuskellessani hiekkakentän reunalla, kunnes paikallisbussi numero 307 kaarsi yhdelle pysäkeistä. Tiedustelin, pääsisikö sillä New Yorkiin ja vastaus oli kyllä, jos vaihtaisi Freehold -nimisen kaupungin bussiasemalla bussiin 318. Hyppäsin bussin kyytiin ja se suuntasi pimenevässä syysillassa kohti Freeholdin bussiasemaa. Sinne saavuttua katselin asemaksi kutsuttua murjua ja tiedustelin kioskin myyjältä, menisikö siitä todella bussi New Yorkiin. Myyjä vakuutteli, että bussi kyllä kulkee ja on pian saapumassa. Pian 318 kaarsikin pysäkille ja sen kyydissä selvisin takaisin Port Authorityyn.

Matkanteko ei välttämättä ollut paras mahdollinen kokemus ja toinen puiston miinus tulee jonoista. Lipun hinta itsessään on korkea ja ruokailu puiston alueella kallista, joten reissulle tulee kokonaishintaa ihan mukava summa, joten kannattaa punnita, onko vierailu sen arvoista. Itse lähtisin ajelemaan Kingda Ka:lla milloin vain uudestaan, mutta ehdottomasti vain Flash Pass taskussa.