Koko blogin sisältö ja julkaisemattomia vinkkejä nyt myös kätevänä e-kirjana! Tilaa omasi täältä

perjantai 19. lokakuuta 2012

Shake Shack

Shake Shack on sekä turistien että paikallisten suosiossa oleva legendaarinen hampurilaiskoju. Shake Shack on laajentunut ketjuksi, mutta alkuperäinen löytyy edelleen Madison Square Parkin laidalta. Kojua voisi äkkiseltään luulla pieneksi puistokioskiksi, mutta trafiikki täällä on hirmuista. Jono on yleensä monen kymmenen metrin mittainen, mutta etenee kuitenkin ihan hyvää vauhtia. Tilaus tehdään ensimmäisellä luukulla, josta saa mukaansa kapulan. Kapula alkaa täristä, kun tilauksen voi noutaa toiselta luukulta. Toinen helposti löydettävä sijainti on Times Squarella. Jonoa on, mutta mahdollisuus nauttia ruoka sisätiloissa.


Tunnetuimmat myyntiartikkelit ovat burgerit ja pirtelöt. Perus ShackBurger on hyvä aloitus. ShackBurger ei ole hurjan suuri, mutta sitäkin parempi. Sämpylä on pehmeä kuin tyyny ja kokonaisuus ei voisi olla toimivampi. ShackBurgerin saa joko yhdellä tai kahdella pihvilla, ja halutessaan lisäksi sipulia ja suolakurkkuja. Ketsuppia ja majoneesia saa lisätä burgeriinsa sopivan määrän, lisukepöydältä noudetaan myös pillit ja käsipaperit. Suurempaan nälkään lisäksi ranskalaisia ja hodareita, makeanhimoon tarjolla frozen custard eli jäätelöntapainen jälkiruoka. Myös koirille on tarjolla oma menu, jos jollain sattuu nelijalkainen ystävä olemaan mukana!




View Larger Map

3 kommenttia:

  1. Oih, oli kyllä hiton hyvä burgeri! Suosittelen burgerin ja pirtelön kylkeen vielä ranskalaisia, jotka sai överillä juustokastikkeella kuorrutettuna. Nams!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Ja juustoransikikset on aina pakko saada myös :)

      Poista
  2. Kiitos hyvästä blogista!

    VastaaPoista